torstai 14. tammikuuta 2010

Seksisuhteesta suhteeksi?

Istun töissä. Hymyilyttää ja naurattaa. Viimeisimmät panotreffit Sedän kanssa olivat muutama tunti sitten. Sitä edelsi lukuinen määrä tuhmia tekstiviestejä ja tiuhaa sähköpostin vaihtoa työpaikalla. Viestittelyistä on muutaman päivän sisään tullut molemminpuolista: Sedän kiinnostus minua kohtaan on selkeästi kasvanut. Sen huomasi myös sängyssä. Oli jälleen ihan helvetin siistiä, vaikka enhän minä mitään orgasmeja saanut. Lääkitys kun estää sen. Joku päivä haluan lopettaa ne napit ja nauttia täysillä.

Setä on saanut varsinaisen avautumisvaihteen päälle. Kävimme jälleen mielenkiintoisia keskusteluja. Tänäänkin, kun ajoimme samaa matkaa töihin, hän halusi avautua mm. mustasukkaisuudestaan, tai lähinnä sen puutteesta. Keskustelu johti edellisiin parisuhteisiin. Hän kertoi viime kesänä loppuneesta kamalasta seurustelusuhteestaan. Rivien välistä saatoin lukea hänen vertailevan minua edelliseen kumppaniinsa. Puhuimme paljon myös siitä, onko meidän piilottelulla mitään järkeä. Ajatus työkavereille kertomisesta ei tuntunut enää kummankaan mielestä huonolta ajatukselta. Onko meistä tulossa ihan oikea suhde?

Hieman hirvittää, ja toisaalta taas ei yhtään. Olenhan kuitenkin salaa haaveillut tällaisista käänteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti