Treffeille tai illanviettoon lähteminen sillä oletuksella tai toiveella, että herua voisi on aina rituaali. Sarja toimenpiteitä joita tehdään tietyssä järjestyksessä jotta lopputulos, eli pääasiassa oma ulkoasu sekä itseluottamus olisivat mahdollisimman korkealla. Tässä pääosassa on toki itseluottamus sillä omakohtaisesta kokemuksesta olen todennut ettei sillä ulkoasulla ole niin merkitystä jos fiilis on hyvä.
Rituaalit aloitetaan karvoista. Jos tarpeen, värjätään hiukset (tapahtuu minulla muutaman viikon välein hankalista värivalinnoista johtuen, shokkiväriset oranssit kohdat tehostetaan suihkun ohessa aina kun tarpeen). Karvoitus poistetaan, minä Gilletellä, Aurora Veetillä. Minä jätän häpykummulle pienen tuheron (koska sänki kummun päällä on epämiellyttävä). Koska olen neuroottinen ajelen myös viikseni vaikka ei minulle oikeasti taida sellaisia juuri kasvaa. Kulmakarvat olisi syytä nyppiä jo edellisenä iltana jos suinkin mahdollista, viimeistään ennen suihkua. Suihkussa ajellaan siis toosa, sääret ja kainalot. Kasvot kuoritaan jotta iho olisi mahdollisimman heleä.
Suihkun jälkeen kuivatellaan rauhassa, riippuen rituaalien tasosta kroppa rasvataan joko perusvoiteella tai sitten tuoksuvalla kosteusvoiteella. Tänään, koska en aio laittaa hajuvettä, valitsin tuoksuvan kosteusvoiteen. Biletyyppisiin illanviettoihin valitsen yleensä perusvoiteen koska en tahdo sekoittaa parfyymien tuoksuja voiteiden hajuihin. Kuivaihoisena joudun rasvaamaan itseni joka tapauksessa lähes kokonaan jokaisen suihkun jälkeen. Kosteammilla keleillä olen saanut joskus kehuja "maailman pehmeimmästä ihosta" :) Näin talviaikaan se jää kyllä haaveeksi.
Kuivattelun jälkeen tukka föönataan kuivaksi ja pöyhkeäksi, kampausvalinnat riippuvat tilanteesta. Suosin isoja lempeitä suoristusrautakiharoita ja niistä rakennettuja suurian nutturasysteemeitä. Haaveilen luonnonkiharasta tukasta. Tänä päivänä luulen päätyväni myös johonkin nutturaviritelmään, kyseessähän on kai istumista lähinnä kotosalla joten liian juhlava ei passaa olla..
Meikkaaminen onkin sitten oma lukunsa. Eksäni tuumasi sen olevan "kurinalaisinta mitä sä teet". Meikkipohja aloitetaan päivävoiteesta, siitä siirtyen meikkivoiteeseen, puuteriin, kulmiin ja lopulta silmiin joiden meikki riippuukin sitten fiiliksestä. Yleislinjana mainittakoon, että iltarientoihin suosin usein aika tummia meikkejä. Joko smokey eye -tyyppisiä tai sitten vahvoja rajauksia. Molempia ei kuitenkaan samalla kertaa. Tänään tyydyn hyvin kevyeen meikkipohjaan ja ripsiväriin, sen verran, että iho näyttä heleämmältä ja pahimmat näpyt peittyvät ja silmät saavat hiukan eloa.
Yhdeksän jälkeen illalla pitäisi olla noukkimassa Janne autoon ja sitten tehdä... Jotain?
Jännittää aika paljon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti