Viikko meni uneliaasti lipuen ohi. Juteltiin Jannen kanssa netitse päivittäin mutta emme sopimuksen mukaan tavanneet. Viikonloppuna sovittiin, että maanantaina voisin mennä heille. Minua jännitti ihan helvetisti etukäteen. Istuin autossa Jannen työpaikan edustalla maha krampissa ja ihmettelin, että mitä sanoisin. Janne tuntui jokseenkin yhtä jäykältä.
Menimme heille, katsoimme sarjoja, Janne puuhasi meille iltapalaksi patonkia ja katsoimme lisää sarjoja. Sängyssä oli taas ahdasta ja kuuma ja vaikka Janne nukkui alasti minä jätin päälleni topin ja alushousut. Heräilin pitkin yötä ja näin omituisia unia. Aamulla olo oli aikalailla yhtä outo. Emme olleet vaihtaneet yhtään suukkoa ja vain muutaman silityksen. Janne oli hieronut illalla jumittuneita harteitani mutta ne särkivät edelleen. Aamupalaksi sain sänkyyn jugurttia ja mysliä ja lojuimme siihen asti että letitin tukkani ja lähdin töihin. Lähtiessä Janne tuli vielä rutistamaan kunnolla ja antoi suukon suulle. Ilmassa oli jäähyväisten tuntua ja mun olo aikalailla kurja.
Ajaessani Finnoontietä taakse ilmestyi poliisiauto. Ehdin jo miettiä että ajoinko punaisia päin vai mitä hittoa. Armon herroilla oli sitten asianaan antaa mulle varoitus koska ajoin liian lumisella autolla. Vittujen kevät.
Iltasella jutusteltiin netitse Jannen kanssa ja se totesi mun olevan kauheen ihana tyyppi johon olis mahtavaa todella ihastua mutta että tunteet ei nyt vaan ole semmoiset. No eihän ne ole mullakaan mutta kyllähän tietynlainen pakkien saaminen aina kirpaisee. Janne kuitenkin tahtois aina toisinaan omien sanojensa mukaan tavata mua ja tutustua muhun ja sitä vierihoitoakin olis kiva harjoittaa jos vaan homma pysyy hanskassa ettei kummallekaan osapuolelle tule pahoja fiiliksiä. No, katsotaan. Sunnuntaina se tahtoisi kuitenkin lähteä taas matkaan katsomaan koiranpentuja ja ilmeisesti se edelleen haluais viedä mut koirineni tapaamaan veljeään koirineen. Erikoinen tilanne sinällään mutta mikäs siinä. Mun kurja olo helpottui keskustelun myötä ja alkuun tullut vitutus laantui puolessa tunnissa. Mä en rehellisesti voi sanoa ihastuneeni Janneen tässä kovinkaan paljoa, sen elintapoihin ja tekemisiin, ja vaikka se onkin pitkä, hoikka ja kauniskasvoinen sekä kivaa juttuseuraa ei homma ole ottanut sellaista tuulta alleen kuin sen näillä tapailuilla jo olisi pitänyt. Ja minulla on edelleen uudenvuodenlupaus pidettävänä.
Jessen kanssa keskustelu sivuaa seksiä, seksiä, seksiä ja seksiä. Koitan edelleen pehmitellä sitä ajatukselle, että panna voisi ihan selvinpäinkin ja mieluiten mahdollisimman pian... Eikä se nyt asiaa ole kiistänytkään, tokaisi se tuossa jokunen tovi sitten esimerkiksi, että ei jaksa liikkua kotoaan iltaisin yleensä mihinkään mutta jos jaksaisi niin olisi täällä höyläämässä mua yötäpäivää. Heh. Muistaa se lähes joka päivä mainita, että oon sen mielestä kiva (mitä tohonkin nyt sitten vastaisi?) ja toisinaan kehuu että oon sen mielestä kauniskasvoinen. Ihan sama. Kunhan sais sitä seksiä.
Läppärin akku vetelee viimeisiä henkäyksiä joten päätän blogaukseni tähän tältäerää. Huomenna on synttärit, saapa nähdä ketä paikalle tulee, Jesse mietti että muutaman vois tulla ottamaan, Janne soutaa ja huopaa asian kanssa ja mustasukkaisesta Karista en ole varma, se miettii asiaa mutta sitten taas ei ehkä uskalla tulla välttääkseen omia kurjia olojaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti